Hei vain!

Vielä parisen kuukautta sitten vedin innoissani kasvisruokaa. Kesällä tuli jokin ihmeen stoppi lihalle, jolloin olin jonkin aikaa kasvislinjalla. Sitten tuli kamala lihanhimo, 300 gramman paistettu pihvi ja homma loppui siihen.

Syksyllä sain ukkoseni kanssa erään dokkarin jälkeen idean ruveta kuukauden verran kasvisruoalle ja makean lakkoon. Ei tehnyt edes tiukkaa. Mitä nyt viimeisinä viikkoina haaveilin kaikesta hyvästä ja sorruinkin hiukan aiemmin kuin piti.

Tuolla kasvislinjalla olisin halunnut jatkaa, ja jatkoinkin. Oli ihana kokeilla uusia reseptejä ja avartaa maailmaa.

Sitten, joulukuun alkupuolella raskaustestiin pamahti plussa ja kasvikset lensivät kaaressa vessanpönttöön kaiken muun ohella. Raskauspahoinvointi on pitänyt huolen siitä, että soija ja tofu herättävät kakomista, vaihtelevasti uppoavat kasvissosekeitot, salaatit ovat iso nou ja aikaisemmat lempparini vuohenjuusto ja avokado ovat vasta lähipäivinä tulleet taas mieleen hyvällä.

Nyt kun olo rupeaa helpottamaan, haluan taas saada kiinni edellisestä ryhtmistä. Ruoanlaitto tekee vielä välillä pahaa; voin valmistaa sen, mutta en syödä. Ja pystyn syömään muiden tekemää ruokaa. Hankalaa, mutta eiköhän tässä pikku hiljaa päästä ruotuun.

Kokkaajana olen huono katsomaan ohjeista. Päällisin puolin vilkaisen mitä pääraaka-aineita sapuskaan tulee, muuten kokeilen ja maustan oman maun mukaan. Yleensä se, mitä kokeilen tänään, ei enää luonnistuisi huomenna, koska en muista mitä olen sörsseliin laittanut. Joten siksikin haluan tallentaa muistiin parhaimmat kokeilut ja pahimmat mätöt.

Rakastan valkosipulia ja chiliä. Suuri rakkaus on makea chilikastike suoraan pullosta, jolla onnistuu ruoka kuin ruoka. Kahden pienen kriitikon takia maustekättä täytyy välillä löysätä, mikä sinällään on ikävää, sillä maustamaton ruoka on yhtä kuin tylsä ja ankea. Joten tässä tasapainotellaan oman suutuntuman ja lasten mieltymyksien välillä. Siksi onkin mukava silloin tällöin kokata lapsille perinteistä vähämaustettua ja itselle jotakin vähän maukkaampaa.

Hanna