perjantai 11. lokakuuta 2013

Kesäkurpitsapaistosta

Kesäkurpitsa-vuohenjuustopaistos

Mulla on nähtävästi joku vakava vuohenjuustokausi munakoisokauden perään. Tässäkin reseptissä vähien ainesten joukossa sitä. Voisi kyllä laittaa myös fetaa tai melkein mitä vaan. Rehellisesti sanottuna kukaan ei muista oliko tässä myös fetaa, joten pistetään sekin reseptiin. No joo, tähän voi pistää oikeasti mitä vaan ja on hyvää! / Natalia























3-4 kesäkurpitsaa raastettuna
4 kananmunaa
pötkö vuohenjuustoa
jonkin verran fetaa
suolaa, mustapippuria ja tarvittaessa muita mausteita


Lisää vuohenjuustoa!

Muistoja kesältä!

Hyviä ja jopa melko helppoja tehdä! Resepti peräisin jälleen Kotivinkki-lehdestä. 



 
















Vuohenjuustopyörykät

3 pötköä vuohenjuustoa
100 g kuivattuja aprikooseja
1 tl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
150 g pähkinärouhetta

Leikkaa juustosta kuori pois ja murenna juusto. Leikkaa aprikoosit pieniksi paloiksi. Sekoita juusto, aprikoosit ja rosmariini. Pyörittele massa pötköksi ja leikkaa siitä paloja. Pyörittele palat tasaisiksi palloiksi. Pyörittele juustopallerot pähkinärouheessa. Tähän käyttöön sopinee mikä tahansa pähkinä.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Juures-vuohenjuustosalaatti

Ihanaa syksyruokaa!

Tämän piti olla lämmintä juuressalaattia mutta herkkua kylmänäkin.

Vuohenjuuston käsittely ei amatöörille ole mitenkään erityisen helppoa. Kokeilin sellaista, että juustopötkylä uuniin hetkeksi ja sitten palasiksi. Meni aika valuvaksi reunojen läheltä mutta parempi silti hieman lämmitettynä. / Natalia
















Juures-vuohenjuustosalaatti

kurkkua
salaattia
rucolaa
paljon erilaisia juureksia (porkkanaa, bataattia, lanttua, punajuurta)
hunajaa
mustapippuria
suolaa
kaksi pötköä vuohenjuustoa

Paloittele juurekset sopiviksi paloiksi. Paista uunissa noin 45 minuuttia. Mausta hunajalla, pippurilla ja suolalla. Sekoita salaatti kurkusta, salaateista ja rucolasta. Yhdistä ja lisää vuohenjuusto.


keskiviikko 21. elokuuta 2013

Juustokakku helposti

Olen juustokakkufani. Tai eniten jopa juustokakun leipomisen fani. Itse valitsen leivoskahvilassa suklaakakun mutta on ihana tehdä juustokakkua niille, jotka siitä todella tykkäävät hulluna.

Tämä resepti on välimuoto molemmista. Isolle porukalla helppo pellillinen leivoksia (esimerkiksi 16 isohkoa palaa).  Resepti on jälleen Kotivinkki-lehdestä. Vaihdoin suklaataikinan pähkinäsuklaalevitteen tavalliseen Fazerin siniseen.
















Suklaakakkutaikina

200 g voita
3 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
3/4 suklaalevy
ripaus suolaa

Juustokakkutaikina:

400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Lisää tämä seos, pilkottu suklaa ja suola taikinaan.

Levitä suklaakkakkutaikina uunipellille leivinpaperin päälle.

Sekoita juustokakkutaikina ja lisää se pellille toisen taikinan päälle.

Paista 175-asteisessa uunissa keskitasolla 30-40 min.

/ Natalia

tiistai 20. elokuuta 2013

Pannareita aamulla

Miksi ihmeessä en ole ennen tehnyt näitä? Teen melko usein lettuja ja erittäin usein uunipannukakkua. Molemmat on helppoja ja taikina on niissä täsmälleen sama. Tässä muutamilla muutoksilla saadaan aikaan ihan eri tuote. Hämmästyin sitäkin, miten iisejä nämä oli paistaa. Lettuja helpompia. Näitä voisi pienikokoisina paistaa lapsikin. Täytyykin opettaa ja toivoa aamupalaksi :) / Natalia


Amerikkalaiset pannukakut

3 kananmunaa
5 dl jauhoja
3 rkl raakaruokosokeria
3 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 dl maitoa
pieni loraus öljyä
250 g rahkaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää munasokerivaahtoon vuorotellen maito ja kuivat aineet varovasti sekoittaen. Lisää lopuksi rahka. Paista pannulla haluamasi kokoisia lettusia.

 

 




maanantai 19. elokuuta 2013

Tavallinen tomaattikeitto

Taidan tykätä tomaattikeitoista. Kaikista en, sillä lapsuuden tomaattiallergia tuntuu vieläkin joissain versioissa. Hyvä on kuitenkin hyvää ja herkkua. Tämä on sellainen tavisresepti. / Natalia
















Tomaattikeitto

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
500 g tomaattimurskaa
10 tuoretta tomaattia
1 dl vettä
2 dl kermaa
tuoretta tai kuivattua basilikaa
kasvisliemikuutio
mustapippuria
timjamia
oliiviöljyä
suolaa

Pilko sipuli ja valkosipulit. Kuullota pannulla hetki. Lisää tomaattimurska ja sekä hetken päästä vesi ja tuoreet tomaatit. Mausta hyvin ja soseuta. Lisää kerma ja oliiviöljy ja kuumenna vielä.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Rakkauteni munakoisoon - baba ganoush

Oih, mezeprojekti ja munakoisot!

Tavoitteena mezeprojektissa on siis kattavan ja hyvän mezepöydän kokkaamisen harjoittelu. Pala palalta edistystä tulee. Tällä kertaa opettelin tekemään munakoisotahnaa. Aika tulista. Puolikas chili oli selvästi liikaa eli reseptiin jää neljäsosa.

Kuvassa tahna  epämääräisen näköisenä ennen soseutusta.




Munakoisotahna eli baba ganoush

2 munakoisoa
2 valkosipulinkynttä
3 rkl sitruunamehua
1 rkl tahinia
1/4 chili
loraus oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Puhko munakoisoihin reikiä haarukalla. Paista niitä 225 asteisessa uunissa noin puolen tunnin ajan. Kääntele välillä ympäri.

Irrota munakoisot kuoresta lusikalla.

Sekoita kaikki yhteen ja soseuta. Mausta tarvittaessa lisää. (Tai sitten fiksusti tarkista maku vasta tekeytymisen jälkeen, että ei tule liian vahvaa.)

lauantai 17. elokuuta 2013

Munakoisoteemaa

Hannan kanssa iltapäivän ratoksi laitettiin ruokaa. Hanna teki tätä ja ihana munakoison maku tähän kyllä tulee. Hirmu helppo tehdä myös, siitä erityismaininta. Reseptin olennaisin sana on lado. / Natalia
















Munakoiso-halloumivuoka

2 munakoisoa
2 valkosipulinkynttä
paketti halloumijuustoa
hieman juustoraastetta

oliiviöljyä
mustapippuria
basilikaa
suolaa

Pilko munakoisot ja lado uunivuokaan.
Viipaloi halloumit ja lado päälle.
Lado vielä lisäksi väleihin valkosipulia ja mausteita maun mukaan.
Päälle voi latoa juustoraastetta.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Suolaisen makea salaatti

Vielä on kesää jäljellä- salaatti


Jäävuorisalaattia
2 pkt halloumijuustoa
puolikas vesimeloni
2 avokadoa
2 avomaakurkkua
(suola)pähkinöitä

(öljyä, balsamicoa)


Ruskista juustoa grillissä tai pannulla. Suikaloi kaikki ja heitä sekaisin.

Oli oikein maukas salaatti; makeutta ja nestettä vesimelonista, suolaisuutta halloumijuustosta ja pähkinöistä.

Hanna

Onnistunut ja helppo avokadopasta

Pari ihan-just piloille menevää avokadoa inspiroi kokeilemaan jotakin uutta.

Kerran olen avokadopastaa kokeillut ja oli jotain aivan hirveää. Ohjeita selaillessani kaikkiin tuli jotakin ihme juustoja tai muita kikkailuja, mitä ei omasta jääkaapista löydy.

Joten sovelsin ja vaikka itse sanonkin, hyvin sovelsin!

NamiNami avokadopasta


2 täysin kypsää avokadoa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2dl savujuustokermaa
n. 1-2 tl suolaa
kunnon tujaus mustapippuria
öjyä
100 gr juustoraastetta
2 rkl sweet chili soossia (tai tujaus sokeria ja chiliä)

Täysjyväpastaa tms.
Kasvisliemikuutio

Pasta porisemaan kasvisliemikuutioveteen.

Öljyt tai rasvat pannulle, pieneksi kuutioitu sipuli ja valkosipuli sekaan. Anna saada kunnolla väriä. Kaiverra avokadot sekaan. Lisää kerma. Heitä mustapippuri ja suola sekaan (maun mukaan, aloita 1tl, lisää tarvittaessa). Lopuksi raastettu juusto. Sekoita hyvin, jotta kastikkeesta tulee "kuohkean" näköistä. Sweet chili soossia maun mukaan (antaa kaivattua makeutta ja hieman potkua).

Siivilöi valmis pasta, heitä kaikki kattilaan ja sekoita keskenään.


Otin kyllä kuvan tästä aikaansaannoksesta, mutta se ei tee oikeutta maulle, joten taidan vain poistaa kamerasta. Oli nimittäin varsin hyvin onnistunut pasta avokadosta, vaikka ulkonäkö on mitä on.

Lisäsin lopuksi vielä tuon sweet chili soossin ja sopi kuin nenä päähän. Tilalle sopisi varmasti myös ihan chili ja ripaus sokeria, jos kaapista ei kyseistä kastiketta löydy.

Nauttimaan!

Hanna

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Halloumipastaa uunissa

Halloumia, halloumia... teki niin kovasti mieli, mutta iänikuinen halloumin grillaus tai salaatin seassa tuntui vähän tylsältä.

Joten ajattelinpa kokeilla vähän ruokaisampaa sapuskaa, jossa halloumi olisi joukossa mukana.

Pahoittelen, mitat on suuntaan antavia. En ole vieläkään päässyt eroon tavasta heitellä summa mutikassa mittailematta tuon kummemmin.

Kesäinen halloumipasta uunissa


1 kesäkurpitsa
1 kevätsipuli
1 paprika
rasia kirsikkatomaatteja
n. kourallinen tuoretta pinaattia
paketti halloumia
n. 2-3 dl raakaa täysjyväpastaa
n. 300 gr paseerattua tomaattia
n. 2dl vahvaa kasvislientä
2dl maustettua kermaa (savujuusto tässä tapauksessa)
rutkasti juustoa
mustapippuria

Heitä raaát pastat vuoan pohjalle. Lisää päälle pilkotut kasvikset ja kuutioitu halloumi.

Keitä n. 2 dl vettä, lisää puolikas kasvisliemi. Anna tekeytyä ja heitä ruoan sekaan.

Lisää paseerattu tomaatti ja kerma. Sekoittele kevyesti päältä, pastat saa jäädä rauhassa pohjalle. Rutkasti fiilisen mukaan juustoa pinnalle ja mustapippuria.

175 astetta n. 1 tunti.







Tällaisen ruoan tekemisen jälkeen on ilo kuulla, että mies haluaa saada reseptin, jotta voi ruveta pikku hiljaa kokkailemaan kotona enemmän. Olikin todella helppo ja maukas! Mukavan kesäinen, johon saa mättää kasviksia urakalla sekaan.

Hanna

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Paras suklaakakku (ja helpoin)

www.kotikokki.fi palvelussa on erinomaiset suklaamuffinsit nimellä mahtavat suklaamuffinsit. Mulla on ollut tapana tehdä suklaakakku tällä muffinssireseptillä. Helppo ja hyvä! Luulen, että kakun taika on maidossa. Se tekee taikinasta mehevän. Ainut hankaluus on paistaminen. Kakun pinta meinaa tummua ennen kuin sisus on valmista. Aivan jäykäksi kakkua ei onneksi tarvitsekaan saada.



Suklainen apuleipuri

Paras suklaakakku 

200 g voita
2,5 dl sokeria
3 munaa
4,5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl kaakaojauhetta

puolikas suklaalevy
2 dl maitoa

Sekoita rasva ja sokeri vatkaimella. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
Sekoita vehnäjauhot, kaakao, leivinjauhe ja vaniljasokeri yhteen ja lisää se rasvaseokseen. Rouhi suklaa veitsellä ja lisää se joukkoon. Lisää viimeisenä maito. Voitele ja jauhota ja paista 225c uunin alatasolla noin 15 minuuttia.

Kaalikeitto

Tämä resepti muokattu Yhteishyvä-lehdestä (kesäkuu 2013) napsaistun perusteella. Nyt odottelen täällä lounasaikaa onnellisena, kun kaapissa on kivaa keittoa. Lapsista en ole varma mutta tätäkin niiden täytyy kokeilla :D / Natalia


Varhaiskaalikeitto

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
öljyä
puolikas kaali
1 tl suolaa
1 laakerinlehti
vajaa litra vettä
mausteita esim. basilikaa, timjamia ja mustapippuria
3 porkkanaa

Kuullota hienonnettuja sipuleita öljyssä kattilassa. Lisää porkkanat. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi ja anna hautua kattilassa miedolla lämmöllä. Kun kaali on pehmentynyttä, lisää vesi, mausteet ja siirappi. Keitä, kunnes valmista.

Porkkanakeittoa

Kasvissosekeittoa tehdään meillä todella usein, joten mausteita täytyy vaihdella. Tässä chili+sitruunavariaatio. / Natalia

















Kasvissosekeitto

1 pussi porkkanoita
1 iso kesäkurpitsa
1 tölkki linssejä
2 purkkia kermaviiliä
2 tl chilijauhetta
4 rkl sitruunamehua
suolaa

Keitä porkkanat ja lisää keittämisen loppuvaiheessa kesäkurpitsa ja linssit sekä mausta. Poista keitto liedeltä ja lisää kermaviilit.


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Texmexhyvää!

Tämän perheen suuri suosikki!

Helppo ja nopsa nachomättö


n. 200gr tummaa soijaa
n. 1l vettä
öljyä
2 sipulia
2 paprikaa
4 isoa tomaattia
1 pieni jäävuorisalaatti
350gr nacholastuja
n. 200gr juustoraastetta

valkosipulia
sweet chili soossia
paprikamaustetta

kermaviili
dippisekoitus
salsakastike

Liota soija kiehautetussa vedessä. Pilko tällä välin kasvikset suht pieniksi paloiksi ja raasta juusto.

Siivilöi soija (nesteet pois) ja  heitä kuumalle öljytylle pannulle. Lisää valkosipuli, sweet chili soossi ja paprikamauste. Sipulit sekaan. Anna tekeytyä.

Uunipellille leivinpaperi, pohjalle nacholastuja sopivan oloinen kerros, päälle kasviksia ja soijarouhesekoitus. (Salsan voi myös laittaa tänne ja juustoa tähän väliin jos haluaa) Toinen kerros nachoja, kasviksia ja soijaa. Päälle runsaasti juustoraastetta.

Uuniin 225 n. 15-20 min, sen aikaa että juusto saa väriä. Liika paistaminen kuivattaa helposti.

Sekoita kermaviili ja dippi.

Tarjoile kermaviilin ja salsan kanssa.

Ennen uunia ja juustoa.

Uunin jälkeen.


Tuon salsan laittaminen sekaan jo ennen uunia tekee paremmaksi, mutta koska pienet kriitikot eivät niinkään välitä tulisesta, täytyy se jättää pois.

Kermaviilin voi myös tehdä lisäämällä siihen valkosipulia, suolaa, sokeria ja mustapippuria.

Koukuttava arkiruoka, joka sopii myös illanistujaisiin ja nautittavaksi kylmänä!

Hanna

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Kardemummaa rahkaan?

Nyt alkoi terveellisemmät elämäntavat tässä talossa! Rahkaa, jugurtteja, raejuustoja, puuroa ja tavallista ruokaa! Ananasrahka maistuu hyvin mutta huvikseni kokeilin rahkan maustamista vähän sillä mitä sattui löytymään. Tykkäsin tästä kauhean paljon mutta mies ei meinannut suostua edes maistamaan mun versiota kardemummakauhun takia. Laittoi omaansa pelkkää sokeria ja sitruunaa :) / Natalia
















Maustettu rahka

tölkki rahkaa
2 tl kardemummaa
2 tl hunajaa
loraus sitruunamehua
ripaus vaniljasokeria


keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Sitruunaa, vaniljaa, muffinssia

Raskauden mielitekoja vai mitä, mutta rupesi tekemään aivan älyttömästi mieli sitruunamuffinseja! Niitä kaupan, joissa on jotakin kreemiä sisällä...

Ajattelin kuitenkin kokeilla, saisinko itse tehtyä, sillä tähän mennessä puolet neljästä muffinssikokemuksesta on mennyt mönkään. Kaksi muuta oli vähän niin ja näin.

Ja TADAA! Tämä kerta loisti! Viides kerta toden sanoi!

Eli

Mielihyvämuffinssit


2 munaa
1dl sokeria
n, 2dl-2,5dl vaniljakastiketta
4 rkl sitruunamehua
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
3tl vaniljasokeria
0,5dl auringonkukansiemeniä

Pinnalle

n. 50gr mascarponea
n. 3rkl tomusokeria
n. 2rkl sitruunamehua

Vatkaa munat ja sokeri kevyeksi vaahdoksi. Sekoita kuiva-aineet ja lisää vaniljakastikkeen kanssa vaahtoon. Lisää sitruunamehu ja siemenet.

Kaada vuokiin. Paista 200 asteessa n. reilu 15min.

Jäähdytä muffinssit. Tee koristeaine valmiiksi, laita muovipussin kulmaan, tee kulmaan pieni reikä ja koristele.



Lasten kanssa tuhosin muffinssivuokien herkut jo ennen koristelua, joten koristeltavaksi jäi vain tämä leipämuottiin tehty ja vähän pienempään samanlaiseen. Niitä muffinssivuokia kun ei ollut riittävästi.

Mutta tämä osottautuikin aika näppäräksi! Sen kun vain viipaleita leikkaamaan ja nauttimaan! Päällys tuntui rupeavan sulamaan nopeasti, joten hyvä säilytyspaikka on jääkaappi. Mutta päällinen oli kyllä ihanan raikasta, joten suotakoon tuo anteeksi. Ja siemenet antoi kivaa pureskeltavaa.

Olin oikeasti superyllättynyt ja mieskin kehui kovasti. Ja näytti tuo muskuihinkin uppoavan. Onneksi huomiseksi jäi vielä pieni palanen...

Hanna

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Eksoottista ja kotimaista makeaa

Jälkiruoaksi miehelle, joka salaa on herkkusuu...

Kirpeän makea ylläri


1 raparperin varsi (iso)
sokeria
kardemummaa
rasvaa

200gr mascarponea
sitruunatäytekeksejä tms.
vadelmamehua
sitruunan mehua

vesimelonia


Rasva pannulle, pilkotut raparperit sekaan, päälle runsaasti sokeria ja tujaus kardemummaa. Paistele hiljakseen, kunnes raparperi pehmenee sipivasti.

Mascarpone kulhoon, sekaan murskattuja täytekeksejä (tuohon määrään voisi upota n. 4 isoa), n. puoli desiä vadelmamehua ja tujaus sitruunan mehua.

Kupin pohjalle rutkasti murskattua keksiä, päälle mascarponea, raparperiä, loput mascarponet ja pinnalle makeat vesimelonin palat.

Jääkaappiin toviksi ja sitten vain nauttimaan!


Hanna

Katkaraputortillat

Rakas mieheni antoi minulle vapaapäivän kuljettamalla vanhimman lapsosista mummilaan parin sadan kilsan päähän kuopuksen kanssa.

Ajattelin kehittää jotakin hyvää illaksi (suun kautta nautittavaa), sillä arvasin miehen olevan aika kuitti reissusta.

Aiemmin kesäisin olen rakastanut palttoonappeja erilaisilla täytteillä. Nyt ajattelin kokeilla tortillantapaisina.

Katkarapurullat rakkaudella


4 tortillalättyä
n. 200 gr pakastekatkiksia
200 gr tuorejuustoa (maun mukaan)
1 paprika
1 tuore sipuli
1 guacamole
jäävuorisalaattia tms.

Huuhtele katkikset viileässä vedessä että sulavat. Jätä valumaan. Pilko paprika, sipuli varsineen ja sekoita tuorejuuston kanssa. Heitä sulaneet katkikset sekaan. Viipaloi salaatti.

Halkaise guacamole, kaiverra lusikalla tortillan päälle, muussaa haarukalla ja levitä tasaisesti pinnalle. Levitä tuorejuustosekoitusta päälle, jätä toiseen reunaan n. 5 senttiä tyhjää. Salaatit päälle ja rullaa komeus aloittamassa siitä päästä, jossa täytettä on. Paina rulla tiiviiksi niin, että sauma puoli jää alle.

Toisen satsin tein korvaamalla katkikset palvikinkulla, joten saatiin tuhottua kokonainen tortillapussi (8kpl).

Hyvää tuli ja hyvältä maistui vielä seuraavana päivänäkin!




Hanna

torstai 27. kesäkuuta 2013

Tabbuleh / tabouleh / tabbouleh / tabbule eli herkullinen bulgur-salaatti

Tämä resepti kuuluu ehdottomasti unelmieni meze-pöytään, jonka valmistelua olen epätoivoisesti opettelemassa. Hitaasti... No, ostin innoissani yrttejä tätä varten mutta yrtit mätänivät kuumassa ennen tämän laittoa. Hyvää tuli kuitenkin pienillä yrttimäärillä (muutenhan tähän voi laittaa minttua ja persiljaa todella runsaasti) ja kuivatulla basilikalla sekä chilijauheella. / Natalia
















200g bulguria
6 isoa tomaattia
1 sipuli
1 vihreä paprika
paljon tuoretta minttua
paljon tuoretta persiljaa
yhden sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria

Keitä bulgur. Pilko tomaatit, paprikat ja sipuli sekä hienonna yrtit. Yhdistä ainekset. 

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Parhaat letut!

 Nyt se löytyi!

Kardemummalätyt


2 munaa
5 dl vissymehua
3,5 dl jauhoja
0,5tl suolaa
1 rkl kardemummaa
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl öljyä

Riko munat vatkaamalla kulhossa. Lisää joukkoon vissyyn laimennettu mehutiiviste, jauhot, öljy ja mausteet.

Anna tekeytyä puolisen tuntia. Paista molemmin puolin sopivan ruskeaksi rasvassa.


Oi nam nam!

Laitoin vissyn sekaan karpalomustaherukkatiivistettä sen verran, että juomasta tuli makeaa. Rasvaa lisäilin vain muutamaan otteeseen.

Sopisikohan tähän vielä sitruuna? hmmm...

Hanna

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Jämäruokaa

Ollaan yritetty (ensimmäistä kertaa ikinä) saada viikon ruoat kerralla hankittua ja siinä systeemissä loppuviikolla on hyvä syödä, mitä kaapista löytyy. Uunimunakas sopii jämien hyödyntämiseen täydellisesti. / Natalia


 













Uunimunakas

2 paprikaa
1 sipuli
1 paketti tofua
1 dl kermaa
1 dl vettä
7 munaa
paprikamaustetta
mustapippuria
suolaa
juustoraastetta

Pilko uunivuoan pohjalle kasvikset ja tofu. Sekoita kerma, vesi, munat ja mausteet ja lisää kasvisten päälle. Raasta juusto pinnalle ja paista 200 asteisessa uunissa kunnes pinnalta hyvännäköistä.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Hunajaa ja halloumia

Sukulaiset toivat hyvää hunajaa matkalta tuliaisena ja pistin sitä halloumiin. Ihan hyvää. Vähän erikoinen makean ja suolaisen yhdistelm, jota voi kokeilla uudestaankin.

Hunajahalloumit

1 paketti halloumia
3 rkl hunajaa
pähkinöitä

Kuumenna halloumia paloina öljyssä pannulla. Ota pannu liedeltä ja sekoita hunaja ja pähkinät. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä.

Kaalipitsaa

Tämä resepti on alunperin Kotivinkki-lehdestä, jossa taitaa olla erinomaiset ruokatoimittajat, koska jatkuvasti löydän sieltä jotain kokeiltavaksi. Tähän pitsaan ei tule tomaattipohjaa ollenkaan, vaikka ranskankerman puuttuessa laitoin kyllä ketsuppia ja sopi hyvin sekin. Vaaleat epämääräiset kököt kuvassa ovat hunajahalloumia, joiden resepti seuraa perässä.
















Juurespitsa

Pohja:

puoli pussia kuivahiivaa
2,5 dl vettä
1 tl suolaa
1/2 dl oliiviöljyä
1,5 dl täysjyvävehnäjauhoja
noin 4 dl vehnäjauhoja

Täyte:

1 sipuli
1 palsternakka
1 porkkana
kaalia
3 rlk öljyä
2 tl timjamia
1 tl mustapippuria
1 rkl oreganoa
1 tl suolaa
ripaus sokeria

Lisäksi:

1 prk ranskankermaa
2 dl parmesaaniraastetta
pinjansiemeniä
oliiviöljyä

Sekoita kuivahiiva jauhoihin. Lämmitä vesi hieman yli kädenlämpöiseksi. Sekoita veteen suola, öljy täysjyväjauhot ja puolet vehnäjauhoista.

Lisää loput jauhot hyvin vaivaten. Anna kohota.

Kuori sipuli ja juurekset. Hienonna, raasta tai suikaloi ohueksi silpuksi. Tee yli litra suikaleseosta.

Kuullota kasviksia pannulla niin, että ne pehmenevät. Lisää mausteet ja kypsennä.

Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille. Levitä ensin ranskankerma pohjan päälle, sitten juuresseos ja lopuksi parmesaania.

Paista 250 asteessa alimmalla tasolla noin seitsemän minuuttia. Lisää loppuvaiheessa pinjansiemenet ja paistamisen jälkeen pirskota oliiviöljyä pitsan päälle.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Viileän ilman lämmin lasagne

Koska jokainen tietää miltä lasagne näyttää, tyydyn vain kirjoittamaan ohjeen ja kamera saa pölyttyä hyllyssä. Laiskuus, tuo ihana ystävä!

Joka tapauksessa, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä kasvisaralla. Viime aikoina ruoanlaitto on ollut aika puista hommaa, mutta heti kun ilmat huononee, vähän tuhdimpikin kotiruoka kuulostaa ihan hyvältä ajatukselta.

Joten pyöräytin aamupäivällä

Paprikainen soijalasagne


400gr tummaa soijarouhetta
n. 6 dl vettä
lasagnelevyjä
öljyä
paprika
2 isoa sipulia
4 dl maitoa
2 dl kermaa
500gr paseerattua tomaattia
kasvisliemikuutio
paprikajauhetta
valkosipulia
mustapippuria
sweet chili soossia
juustoraastetta

Kiehauta vesi, heitä vesi ja soija hautumaan astiaan. Pilko sipulit ja paprika, heitä pannulle ölytilkan, valkosipulin, paprikajauheen ja mustapippurin kanssa. Lisää soija, maito, kerma, paseerattu tomaatti ja kasvisliemikuutio. Lopuksi sweet chili sauce.

Pinoa vuokaan vuorotellen kastike ja levyt, aloittaen kastikkeesta, päätäen kastikkeeseen. Pinnalle roimasti juustoraastetta.

Paista alatasolla 200 asteessa n. reilu puoli tuntia.


Hyvähän siitä tuli. Vihdoin ja viimein alkuraskauden soijainhotus on näköjään kunnolla karistettu. Nyt vain uusia soijareseptejä kokeiluun!

Hanna

torstai 13. kesäkuuta 2013

Kesän helppo suolainen

Ihan hävettää miten laiska olen ollut. Joten tänään kun tein mainion suolaisen pannukakun, oli pakko räpsäistä heti kuva ja laittaa resepti ylös. Yleensä saatan ottaa kuvan, mutta kun en viitsi laittaa reseptiä ylös, niin siihenhän se sitten jää (ja vieläkin harmittaa sen yhden makoisan sämpyläreseptiohjeen ei-ikuistaminen...)

Juustoinen pannukakku


8 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
4 munaa
2 tl suolaa

2 porkkanaa
paprika
sipuli
esim. sipuli&paprikatuorejuusto (200gr)
reilusti juustoa

Sekoita maito, munat, jauhot ja suola. Raasta porkkana, pilko paprika ja sipuli. Heitä kaikki hetkeksi pannulle tuorejuuston kanssa.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun korkeareunaiseen uunipeltiin. Heitä täytteet sekaan ja sekoittele. Lopuksi reilusti raastettua juustoa päälle.

Uuniin 200 astetta n. puoli tuntia.


Maku oli sinänsä hyvä, sen verran mieto, että upposi lapsiinkin hyvin. Silti se koukutti ja kokonainen pelti hujahti naamoihin aika vikkelään. Pelkästään aikuiseen versioon lisäisin jotakin tujumpaa juustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja basilikaa. Pientä potkua lisää!

Hanna

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Palak paneer

Pinaattia ja kotijuustoa
















Valitsen nepalilaisessa ravintolassa aika usein Palak paneerin, koska hyvvee. Tästä tuli erilaista: ehkä raikkaampaa kuin ravintolassa mutta juusto on ravintoloissa erityisen herkullista.

Palak paneer

2 pussia pakastepinaattia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 pieni chili
2 tomaattia
2 rkl voita
2 rkl currytahnaa
1 dl turkkilaista jugurttia
1 dl kermaa
1 tl suolaa
250 g kotijuustoa (Valio)

Sulata pinaatti ja valuta turhat nesteet pois. Pilko sipulit, valkosipuli, chili ja paprika.
Kuullota voissa sipulit, paprika ja chili. Lisää currytahna, pinaatit ja tomaatit. Anna kiehua viisi minuuttia.
Lisää jugurtti ja kerma. Hauduta hetken ja lisää suola. Kuumenna juusto, lisää ja kuumenna vielä kerran. Tarjoa riisin kanssa.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Hummus





Hummusta iltamyöhään


















Aina herkkua... Kuvassa olevat tuotteet voi hyvin korvata muilla. Aiemmin jo valitin, että tuo tahini taitaa olla aika vahvaa, joten laitoin sitä nyt varovaisesti. 

2 purkkia kikherneitä
1,5 rkl tahinia
puolikkaan sitruunan mehu
puolikas chili palasina
kolme kynttä valkosipulia murskattuna
5 rkl oliiviöljyä
vettä tarvittaessa notkistamaan

Kaikki aineet yhteen ja pörötetään (kuten kolmevuotias sitä tehdessään sanoi).  / Natalia

maanantai 20. toukokuuta 2013

Peruna-kaprissalaatti

Iso perunasalaatti sitruunalla tai ilman

Viikonloppuna tein perunasalaattia, josta tuli tällä kertaa sitruunaista. Tätä voi tietty tehdä ilmankin. Tämä resepti on kooltaan sellainen iso kulho

2 kg perunoita

iso nippu kevätsipulia
3 pikkupurkkia kapriksia
1,5 dl sitruunaoliiviöljyä
hieman persiljaa
puolen sitruunan mehu
ripauksia suolaa
mustapippuria


Keitä perunat. Pilko ne ja pilko sekaan sipulit. Lisää muut aineet. Hyvää ja erittäin keväistä :D / Natalia

torstai 9. toukokuuta 2013

Retkievästä sämpylän muodossa

Leipä loppu, kaupat kiinni ja iltapäivällä metsään retkelle. Joten sämpylän tekoon!

Helpot ja makoisat aurinkokukkasämpylät


5dl vettä
1pss kuivahiivaa
n. 12 dl sämpyläjauhoja
1dl auringonkukansiemeniä
3rkl siirappia
1 tl suolaa
0,5 dl öljyä

Sekoita kuivahiiva lämpimään veteen. Lisää siirappi ja suola. Lisäile sämpyläjauhoista n. 8dl. Lisää öljy. Lisää loput jauhoista ja auringonkukansiemenet (itse alustin alun taas vatkaimella, lopuksi käsin.)

Anna nousta n. puoli tuntia esim. muovipussissa.

Leivo pari tankoa ja jaa molemmat kahdeksaan osaan. Pyörittele ja laita pellille. Kohota n. 20 min.

Uuniin 225 astetta ja noin 10 minuuttia.

Päältä ihanan rapeita, sisältä pehmeitä!


Hanna

tiistai 7. toukokuuta 2013

Bullaa!

Teki mieli korvapuusteja.

Olin saanut kaverilta vinkin aikoinani, että tulisi kohottaa puolitoista tuntia. Oli vain niin kova pullan nälkä, että rajoitin kohotuksen reiluun puoleen tuntiin. Ja silti onnistui! Tuli kuohkeita, pehmeitä ja parempia kuin ensimmäisellä kerralla. Ulkonäkö vähän kärsi (ohjeen mukaan olisi tullut 34 kappaletta, omista tuli niin isoja, että niitä oli viitisentoista...) kun pullat kohosivat niin suuriksi, mutta eipä tuo makua haitannut.

Korvapuustit puhtain sormin


5dl maitoa
2 pss kuivahiivaa
2 munaa
2dl sokeria
2tl suolaa
n. 15 dl vehnäjauhoja

Täyte

100grammaa rasvaa
1 dl sokeria
3rkl kanelia

Voiteluun

Munaa

Lämmitä maito mikrossa huoneen lämpöiseksi (n. 1 min.). Heitä kuivahiivat sekaan. Sekoita. Lisäänmunat, sokeri, suola ja puolet vehnäjauhoista. Kaiva vatkain esiin, laita taikinasekoittimet ja ala sekoittamaan (Edestakaisin kaivavalla liikkeellä sai hyvin tasaiseksi). Lisää jauhoja kunnes taikina irtoaa reunoista. Pidä kuitenkin huoli, ettei taikina mene liian paksuksi.

Kun vatkaus ei enää onnistu, iske kädet sekaan ja alusta hyvin. Lisää tarvittaessa jauhoa. Laita tiiviisti muovipussiin kohoamaan n. puoli tuntia.

Iske kohonnut taikina jauhojen päälle. Jaa takina kahteen osaan. Kauli n 30cm/50cm kokoiset palaset. Voitele rasvaa päälle (esim. leivontamargariini levittyy hyvin), sokerit ja kaneli. Pistä rullalle kääretorttu- tyyliin. Leikkaa viistosti ylös/viistosti alas.. paloja. Käännä kapein puoli ylös ja paina sormilla keskiosaa alas. Laita pellille ja anna kohota n. reilu puoli tuntia.

Voitele munalla, laita sokeria pinnalle ja uuniin keskitasolle n. 8 minuuttia (225astetta).

Hanna

torstai 2. toukokuuta 2013

Parhaat munkit

Nyt onnistu munkit! 

Mies teki taikinan ja mä paistoin. Puolen litran taikina ei meinannut riittää pienellekään porukalle eli ensi vuonna koko litra.Osalle syöjistä ei maistu kardemumma (en tajua, miten sitä voi inhota mutta vissiin voi), joten sen määrää rajoitetaan näissä pullataikinoissa minimiin. Reseptissä normaali 2 tl kuitenkin. Kuvan munkista on joku nopea ehtinyt napata. / Natalia



5 dl maitoa
1 hiiva
2 munaa
2 tl suolaa
2 dl sokeria
2 tl kardemummaa
13 dl vehnäjauhoja
200 g voisulaa
öljyä
sokeria

Liota hiiva kädenläpöiseen maitoon. Lisää munat, sokeri, suola ja kardemumma. Lisää jauhot vähitellen alustaen ja alustuksen lopuksi voisula. Jätä taikina hieman pullataikinaa löysemmäksi.

Kohota lämpimässä kunnolla.

Leivo taikinasta pyöreitä pullia ja anna niiden kohota liinan alla vielä 20 minuuttia.

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa. Kokeile öljyn kuumuutta koepalalla.

Muotoile pullista varovasti rinkilöitä, kun nostat ne paistumaan.

Valuta talouspaperin päällä. Sokeroi munkit, kun ne ovat hieman jäähtyneitä mutta edelleen lämpimiä.


tiistai 30. huhtikuuta 2013

Makea vappuvinkki

Olen surkea leipoja. Pienen stressin saan kehitettyä pelkästään sillä, että mietin makeaa tarjottavaa juhliin tai illanistujaisiin. Yleensä synttärikakut ulkoistan suosiolla, pullaa en edes kokeile (kuin silloin jos tiedän syöväni ne perheen kesken) ja kaikki juustokakut yms. on ihan out.

MUTTA:

Viime kesänä kakkonen täytti vuoden ja kuten aina, ulkoistin kakut. Kondiittorikaveri teki sellaisen kakun, jota oli pakko itse kokeilla.

Ja tadaa!!! Aivan mahottoman hyvä ja helppo. Nopeakin vielä, kun hieman oikoo.

Meinasin väsätä kyseisen tortun vapuksi, mutta mummi tuli sunnuntaina, joten tein sen silloin kun aineksetkin löytyi. Aluperäiseen ohjeeseen tulee digestive-keksejä, mutta meillä oli marie-keksejä. Onneksi. Tuli nimittäin parempaa! (Ja makua paransi syöjien mielestä myös se, että maito oli jäänyt toffeemaiseksi. Se taisi vahingossa onnistua niin, että keitin maitoa aina niin kauan isossa kipossa, ennen kuin pelkäsin sen tulevan yli. Maidosta tuli paksumpaa, eikä tummunut samalla tavalla.)

Eli:

Tunarin helppo ja nopea banoffee


n.100-150 grammaa voita
300 grammaa marie- keksejä
1 tölkki kondensoitua maitoa

1 purkki kermaa
2 banaania
1 rkl vaniljasokeria
ripaus kaakaojauhetta

Murskaa keksit isossa kipossa pienen pieneksi muruksi. Lisää sulatettu voi. Sekoita.
Lisää kakkuvuokaan (mielellään irrotettavat laidat, muuten, laita voipaperi alle) ja painele hyvin pohjaan ja reunoille. Reunoille riittää n. 1-2cm.

Kaada kondensoitu maito kippoon, laita mikroon. Anna olla pari minuuttia, sekoita. Jatka minuutilla, sekoita... toista kunnes maito on muuttunut toffeemaiseksi/kinuskimaiseksi. (n. 10-15 min.) Kaada pohjan päälle. Laita jääkaappiin n. puoleksi tunniksi.

Vatkaa kerma ja vailjasokeri.

Heitä ohueksi leikatut banaanisiivut kakun päälle. Jätä muutama käyttämättä. Lisää kerma banaanien päälle. Laita kerman pinnalle muutama pilkottu banaani ja kaakaojauhe siivilällä siroteltuna.


Valmis!

Itse pidän tästä reseptistä, sillä kakku tulee nopeasti. Oikeastihan maitoa joutuisi keittämään kolmisen tuntia miedolla lämmöllä liedellä ja pohjaa pidettäisiin sama aika jääkaapissa. Yhtä hyvää tulee tällä versiolla (omasta mielestäni). Ja vinkkinä: maitoa saa ainakin suurimmista ruokakaupoista.

(Kuvassa juhannuksen banoffee. Sunnuntaina olin turhan hidas, enkä ehtinyt kuvaa napata ennen sen tuhoutumista...)


Hanna

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Omenapiirakka

Oho, tuli omenapiirakkaa!

Innostuin tekemään virolaista hapukoorekookia eli hapankermakakkua. Olisi kuitenkin pitänyt hakea jostain virolaisten tuotteiden kaupasta sitä hapukoorea. Ei ehtinyt. Ostin kermaviiliä ja kermaa. Eihän ne ollenkaan ole sama juttu. Tein kuitenkin yhtä reseptiä noudatellen jotain. Tuli parasta omanapiirakkaa, mitä olen onnistunut tekemään. Ei lähellekään hapukoorekookia. En tiedä, oliko vähän turhaa laittaa piirakkaan sekä vatkattua kermaa että vatkatut munat ja sokeri mutta ainakin tuli tosi kuohkeaa. Tietääkö joku kermavaahdon käytöstä kakuissa, jotka laitetaan uuniin? Oliko hölmö idea?















Omenapiirakka 

3 munaa
1,5 dl sokeria
2 dl jauhoja
2 dl kermaviiliä
2 dl kermaa
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
5 omenaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon kermaviili. Sekoita jauhoihin vaniljasokeri ja leivinjauhe. Sekoita jauhot munavaahtoon. Vatkaa kerma ja lisää varovasti. Kaada voideltuun vuokaan ja peitä omenoilla. Paista 30-40 min. 180 asteissa uunissa.

Pääsiäisen muistoja

Pääsiäisen muistoja osa 1

Ok, tiedän, että tämä on nyt hyvin last season mutta pakko saada tänne sivuille talteen pääsiäisen kohtalaisen onnistuneet kokeilut. Odottelevat täällä kiltisti ensi vuoteen.

Lueskelin isovanhemmilla Me naiset -lehteä ja sitten kiirehdinkin jo kauppaan ostamaan aineksia Baba Lybeckin kulitsaa varten. En todella edes tiennyt, mitä kulitsa on ennen tätä. Luulen silti, että kakkumainen pulla tuli meidän pääsiäisiin jäädäkseen.

Kaikkia aineita ei tietysti kaupassa käynnin jälkeenkään ollut mutta korvasin kardemumman mukavasti neilikalla. Lisään sen reseptiin ja vähennän sahramin määrän puoleen alkuperäisestä. Korintit ovat mun mielestä pelkkiä kallitta rusinoita, joten vaihtoon nekin. / Natalia

Kulitsa

3 dl maitoa
20 g hiivaa
puoli pussia (0,25g) sahramia
1 rkl kardemummaa
1 tl neilikkaa
3 munaa
1 dl rusinoita
1/2 dl mantelirouhetta
100 g hillottua appelsiinin kuorta
1 tl suolaa
10-12 dl vehnäjauhoja
voiteluun muna
päälle kokonaisia manteleita

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Lioita hiiva joukkoon. Lisää mausteet. Sulata rasva ja anna jäähtyä. Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi ja sekoita vaahto maitoon. Lisää rusinat, mantelirouhe, appelsiininkuori ja suola. Sekoita joukkoon puolet jauhoista ja lisää jäähtynyt rasva. Lisää loput jauhot ja vaivaa taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa reunoista. Kaada taikina voideltuun vuokaan. Peitä taikina ja anna kohota noin 45 min. Voitele kohonnut kulitsa manteleilla. Paista uunin alatasolla noin 45 min. 175 asteessa. Kun pinta on ruskistunut (noin 15 min.) lopusta, peitä foliolla tai leivinpaperilla ettei pinta tummu liikaa. Anna jäätyä liinan alla. Tarjoa pashan kanssa.


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Tulista pastaa

Ulkona vietetyn iltapäivän jälkeen vesi herahti kielelle kun mietinkin halloumijuustoa.
Joten ei kun kauppaan!

Siellä huomasin, että hyllyyn oli monien kuukausien odotuksen jälkeen ilmestynyt taas tonnnikalaa chilillä. Hamstrasin niitä sitten urakalla siinä pelossa, että loppuvat taas. Ja olihan niitäkin pakko ruokaan upottaa.

Tulisen maukas tonnikalajuustopasta


Täysjyvä pennepastaa 500gr
Paketti halloumijuustoa
2 prk chilitonnikalaa
250 gr kirsikkatomaatteja
pieni purkki herkkusieniä
Napolitana mix salaattia
1,5 rkl sokeria
suolaa
2 rkl omenaviinietikkaa
mustapippuria

Keitä pasta suolatussa keitinvedessä. Heitä pannulle omenaviinietikkaa ja sokeria. Pyöräytä hetki, lisää pilkottu halloumijuusto. Lopuksi vielä herkkusienet.

Huuhtele pasta. Heitä pastan joukkoon halloumit ja herkkusienet, lisää kirsikkatomaatit ja pilkottu salaatti. Sekaan vielä mustapippuria. Sekoittele kattilassa ja anna tekeytyä viitisen minuuttia, välillä sekoittaen.

Nauti!




Hanna

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Arkista kamaa

Jotain niin helppoa ja arkista kuin voi vaan olla.

Kuvaa en ottanut, näyttää ihan itseltään. Siis kiusaukselta.

Mielikuvituksettoman kokin kiusaus


Kilo perunasipulisekoitusta
500gr yrttimaustettua tofua
4dl kermaa
200gr ruohosipulituorejuustoa
tujaus suolaa ja mustapippuria

Sekoita haarukalla tuorejuusto kerman sekaan, lisää suolaa ja pippuria. Pilko tofu sopivan kokoisiksi paloiksi. Heitä kaikki vuokaan (tai kahteen), uuniin 200 astetta n. tunti.

Hanna

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Suklaaleviteaddiktille

Pojalla oli synttärit.
Ja äiti oli koukussa suklaalevitteeseen.

Suklaaleviteaddiktin keksit


Marie-keksejä
Suklaalevitettä
Nonparelleja


Hanna

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Soijaa! Kookosmaitoa!

Eilen jääkaappi näytti aika tyhjältä, joten ajattelin kokeilla jo syksystä asti kaapissa maanneita soijapyöryköitä. Ja tämähän oli silläkin tapaasuuri saavutus, etten raskauden alettua ole soijaan pystynyt koskemaan, saati sitä valmistamaan.

Soijapyörykät kookosmaidossa


150gr soijapyöryköitä
soijaa
öljyä
sweet chili soossia
2dl kookosmaitoa
4 valkosipulin kynttä
4 tomaattia

riisiä

Pyörykät kattilaan, kattilaan kehautettua vettä sen verran, että pyörykät peittyy hyvin. Anna olla 10 min.

Heitä vedet pois. Laita kattilaan pyöryköiden seuraksi käsituntumalla soijaa, sweet  chili soossia ja öljyä (sen verran, että marinoituu hyvin). Kattila liedeltä ja anna marinoitua 10 min.

Kattila liedelle, sekaan pilkotut tomaatit, valkosipulit ja kookosmaito. Lisäile mausteita maun mukaan (ehkä joku ruohosipuli olisi sopinut hyvin).

Huuhtele riisi hyvin muutamaan otteeseen, että huuhtelu vesi kirkastuu. Keitä ohjeen mukaan.


Kuvakin oli, mutta ajatuksissani alustin muistikortin, ja sinne ne meni (mutta yllättäen näytti ihan lihapullilta kookosmaidossa...)!

Tomaatin tilalle sopisi jotain muutakin, mutta meillä sattui olemaan vain tomaatteja. Ja chiliä olisin voinut lisätä enemmänkin, mutta piti ajatella tätä pientä ruokaraatia.

Mutta itse yllätyin kyllä positiivisesti! Parempaa kuin tummasta soijarouheesta tehtynä. Nuorempi muksuistakin veteli "bullia" huiviinsa sellaista tahtia, että sai olla muutamaan otteeseen olla latomassa lisää lautaselle. Eli maistui koko perheelle!

Hanna

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Mustikkakeitto

Lapsena meillä syötiin paljon kiisseleitä. Omista metsistä tuli kerättyä mustikat, vadelmat ja karpalot, joten kun kevät lähestyi, alkoi pakastimien tyhjennys viime kesän marjoista.

Mummi kävi meillä vähän aikaa sitten ja teki mustikkakiisselin. En voinut edes maistaa sitä. Sen verran sai tarpeekseen lapsena.

Kunnes: tänään kekkasin (kiitos yhden ravintolan lounaspöydän jälkiruoan), että ne pirulaisethan voi soseuttaa!!

Välipalaksi tulikin sitten

Mustikka-mustaherukkavaniljakeittoa viilillä


5dl mustaherukkamehua tiivisteestä laimennettuna
n. 400gr mustikoita pakkasesta
4tl vaniljasokeria
2rkl ruokosokeria
3rkl perunajauhoja

Heitä mehu, mustikat, sokerit ja perunajauhot kattilaan. Sekoittele välillä kevyesti. Ota pois levyltä kun pinnalla pulpahtaa.

Soseuta.

Laita tarjoiluastioihin (pinnalle ruokosokeria ettei pinta hyydy) ja kikkare viiliä keskelle.



Tuon viilin otin ex tempore kun sellaista jääkaapissa oli (muuta ei paljon ollutkaan). Muksuille maistui (viili maustamattomana ei maistu) erittäin hyvin, samoin äidille! Joten kauppaan ostamaan iltapalaksi viiliä sopan seuraksi!

Hanna

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Ruskean reiän keitto

Tällä kertaa en julkaise kuvaa ruoasta. Sillä se oli niin kamalan näköistä!
Mutta kun söi silmät kiinni tai ei ajatellut asiaa, makunystyrät kyllä tykkäsi (lapsia ei jostain syystä saanut huijattua kokeilemaan tätä keittoa, joka näytti pahasti ripuloineen koiran ulosteelta. Ehkä lisätujaus kermaa olisi auttanut. Meillä ei auttanut, kun sitä ei ollut enempää.)

Meillä on isoissa lasipurkeissa seissyt kuivattuja suppilovahveroita. Nyt päätin tehdä asialle jotakin kun tuntui, että uusi sienestyskausi ehtii tulla ennen kuin vanhat on pistetty kurkusta alas.

Ruskean reiän suppilovahverokeitto


Iso läjä kuivattuja suppiksia (arviolta n.1,5l)
1 iso sipuli
140gr tomaattipyreetä
1,5l vettä
3 kasvisliemikuutiota
valkopippuria
2dl (tai enemmänkin) kermaa

Pilkottu sipuli pannulle runsaaseen rasvaan. Sekaan suppikset ja turaus vettä tuosta 1,5 litrasta. Sekoittele sen aikaa että sipulit vähän tekeytyy.

Sekaan pyre, sekoittele hetki. Vesi ja kuutiot. Anna tekeytyä 15-20 min. Soseuta. Lisää pippuri ja kerma. Keittele hetki. Maista. Lisää kermaa tarvittaessa.

Hanna

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Pannulla pitsaa

Hiljaista on pidellyt tämän kokkailijan osalta. Ihan niinkin rehellisesti, että hyviä reseptejä on syntynyt, mutta harvoin on tullut väsättyä pelkästään kasvista. Ja jos on, niin usein ne ovat olleet niitä suursuosikkeja (sosekeitot).

Tänään kuitenkin väsäsin nuorimmaiseni kanssa pitsaa pannulla. Olen haaveillut täydellisestä kotipitsasta, siis sellaisesta rapeasta pohjasta, mutta ei kuitenkaan kuivasta.

Keksin idean kokeilla tätä kun näin vilaukselta Jamie Oliverin paistattelevan pitsaa pannulla. Joten eikusta kokeilemaan!

Pitsaa paistinpannulla


Pitsataikina

3dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2 tl sokeria
2 rkl öljyä
1,5 dl vettä.
kuivahiivaa arviolta 2/3 osa pussista

Sekoita vehnäjauho, suola, sokeri ja kuivahiiva. Tee keskelle monttu, lisää öljy ja osa vedestä. Alusta. Lisäile vettä  muutamassa osassa (itse laitoin veden kerralla ja jouduin lisäilemään vielä jauhoja). Alusta sen aikaa kun viitsit, kunhan taikina on kimmoisa, eikä pahemmin tartu nurkkiin kiinni.

Tomaattikastike

3 pientä tomaattia
paseerattua tomaattia reilu puoli purkkia
ketsuppia loraus
mustapippuria
valkosipulia

Kun olet nämä tehnyt:

Jaa takina kolmeen osaan. Kauli esim. leivinpaperin päällä ohuen ohueksi, pannun kokoiseksi. Lisää pannulle sellainen tujaus öljyä, että pohja peittyy. Kuumenna pannu (ei tarvitse olla kutosella, itse laskin siitä neloselle). Irrottele lätty leivinpaperista ja iske se pannulle. Anna paistua n. puolisen minuuttia, kunhan saa vähän väriä alleen. Käännä lettu. Heitä päälle tomaattikastike ja muut sörsselit ( meillä aikuisilla vuohenjuusto ja tujua ruotsalaista juustoa ja napolitana mixistä salaattia, lapsilla pelkkä tomaattikastike ja perus edamjuusto. Mustapippuria päälle.)

Kansi päälle (ei kai pakko jos ei haluu, mutta huomasin, että vikasta tuli pinnalta paras kun juusto sai sulaa rauhassa. Ja se ei tietenkään ole kuvissa).

Anna paistua aikansa, pohjan tilaa voi kurkkia esim. lastan avulla. Samalla voi kaulia uuden pohjan valmiiksi, paistuu kuitenkin jokusen minuutin.

Sitten vaan valmiit pitsat lautaselle ja nauti!

Ja oli muuten ihan parasta kotitekoista! Ja loppujen lopuksi aika nopeaakin. Ihan hyvä idea illanistujaisiin, jokainen saa muutamassa minuutissa pyöräyttää oman italialaisen herkkunsa!

(Ja oli muuten eka pitsa, josta meidän muksut tykkäsivät)


Hanna

maanantai 25. helmikuuta 2013

Munakoisovuoka



Tämä resepti on tullut kaverin kaverilta ja onnistuu joka kerta samalla ohjeella maistumaan hieman erilaiselta. Aina kuitenkin hyvältä.
Natalia




Munakoisovuoka

Ainekset:
3 ohueksi viipaloitua munakoisoa
purkki mozzarellaa (buffala mozzarellaa)
100 g parmesanjuustoraastetta
5 rkl korppujauhoja
voita

Tomaatti-basilika kastike:
2 rkl oliiviöljyä
4 pientä salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
500 g säilöttyjä tomaatteja
1 tl sokeria
tuoreita basilikanlehtiä (n.10-15 kpl)
suolaa ja pippuria maun mukaan

Valmistus:
Aseta munakoisoviipeet pellille yhteen kerrokseen. Voitele viipaleet oliiviöljyllä ja laita 200c uuniin noin 15-20min.

Tee sillä välin tomaattikastike
- kuullota sipulit ja valkosipuli oliiviöljyssä,
- lisää tomaatit/tomattimurska,
- sekoita joukkoon sokeri, suola ja pippuri,
- anna hautua n. 10min,
- lisää hienonnetut basilikanlehdet.

Voitele uunivuoka ja aseta pohjalle puolet munakoisoista. Lisää päälle puolet mozzarellaviipaleista, puolet tomaattikastikkeesta ja puolet parmesanraasteesta.

Kasaa toinen kerros samalla tavalla. Sekoita loppu parmesaani korppujauhojen kanssa ja lopeta viimeinen kerros parmesanin ja korppujauhon seokseen. Halutessasi lisää pinnalle voinokareet.
Paista noin 25min tai kunnes pinta on kullaruskea. Anna vetäytyä noin 5min ennen tarjoamista.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Soijamakaronilaatikko


Halusin tehdä makaronilaatikon, jossa olisi maidon sijaan jotakin hapanmaitotuotetta perheen vauvaa varten, joten kehittelin tämän version makaronilaatikosta. Ensi kerralla voisi laittaa enemmänkin nestettä, joten lisään toisen purkin smetanaa reseptiin. Vaihtoehtoisesti voisi lisätä kananmunia tai vaikka kermaviiliä. Makaronin ja soijaruoheen määrää en mitannut. Niitä oli runsaasti. Sipuli tässä reseptissä ei ole ollenkaan. Taisin unohtaa!

Makaronilaatikko

makaronia
tummaa soijarouhetta
1 paketti papuja
2 purkkia smetanaa
2 munaa
2 tl chiliä
(2 tl suolaa)
2 tl mustapippuria
parmesanjuustoraastetta
korppujauhoa

Keitä makaronit.

Liota soijarouhetta niin, että vesi imeytyy siihen. Lisää pavut ja mausteet. Keitä soijarouhetta pannulla, jos tuntuu, että siihen jää liikaa vettä.

Voitele iso vuoka. Sekoita makaronit, soijat ja smetana ja lado vuokaan.

Lisää kananmunat ja päälle juustoraaste sekä korppujauhot.

Paista sopivasti!

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Yksinkertaistettu avokadopasta

Alexander ja Hanna Gullichenin avokadopasta todella on törkeen hyvää. Kirja Safkaa Parempaa arkiruokaa on myös muilta osin erinomainen. Kirjan resepteistä tekisi mieli kokeilla heti monia. Mahtavaa, että huippukokit jaksaa paneutua myös hyvään arkiruokaan. Toinen suosikkikirja on Hans Välimäen Mummola, jossa samaan tapaan on perinteisiä ruokia mummolatunnelmalla.

Tämä resepti on muokattu isomman perheen tarpeisiin, limetti vaihdettu sitruunaan ja tuoreet mausteet vedetty purkista. Pecorinosta ja parmesanista en mäkään onneksi tinkinyt. Erittäin hyvää!

Yksinkertaistettu avokadopasta

2 valkosipulin kynttä
1 chili
1 sitruuna
5 avokadoa
1 dl oliiviöljyä
kuivattua basilikaa
suolaa
mustapippuria
1,5 dl raastettua pecorinoa
1,5 dl raastettua parmesaania
pastaa tarpeeksi

Tarjoilukulhoon pilkotaan valkosipuli ja chili. Koko sitruunan mehu päälle. Sekaan avokadot pilkottuina, juustot raastettuina, oliiviöljy, mausteet. Suolaa melko reilusti.

Keitä pasta. Lisää kastikkeeseen desi keitinvedestä ja sekoita.

Päälle parmesaania ja mustapippuria.


perjantai 18. tammikuuta 2013

Soijabolognese

Tämä pyöräytettiin jo lähes viikko sitten. Sapuskat oli lopussa, kauppaan ei jaksanut lähteä.

Lasten herkkua, vaikka äiti edelleenkin kakoilee soijanhajun takia.

Kaapista heitetty soijabolognese


n. 3dl tummaa soijarouhetta
kiehuvaa vettä
2 sipulia
1 prk tomaattimurskaa
4dl kermaa
öljyä
mustapippuria
paprikajauhetta
valkosipulia
balsamicoa
suolaa
(ketsuppia)

Laita rouhe likoamaan kiehuvaan veteen niin, että rouhe peittyy.

Tällä välin voit pilkkoa sipuliy ja valkosipulit.

Heitä pannulle reilusti öljyä, sekaan paprikajauhe, suola, balsamico, mustapippuri. Pyörittele että mausteet irtoaa. Lisää sipulit ja siivilässä valutettu soijarouhe.

Keittele jonkun aikaa, lisää tomaattimurska ja kermat. Maun mukaan mausteita lisää ja ketsuppia.


Hanna

Taivaalliset teeleivät

Teki niin tuhottomasti yksi päivä mieli teeleipiä, että pyöräytin niitä ruoalle kahden kokin avustuksella.

Ja voin sanoa, että tällä reseptillä tuli parhaat mitä olen koskaan tehnyt!

Ehkä johtui siitä, että jauhoina oli pelkät vehnäjauhot. Myös sulatetun rasvan vaihdoin öljyyn.


Iisit teeleivät


3dl vehnäjauhoja
2tlk leivinjauhetta
100gr juustoraastetta
0,5-0,75dl rypsiöljyä
1prk kermaviiliä.

Sekoita kuivat aineet. Lisää juustoraaste ja öljy. Lopuksi kermaviili. Sekoita nopeasti.

Lätkäise leivinpaperille, painele iso n. sentin paksu "piirakka". Leikkaa halutun kokoisiin osiin.

Uuniin 225 keskiosaan n. 10 min tai kunnes ovat kypsiä.

Nauti!



Hanna

tiistai 15. tammikuuta 2013

Nopsa tomaattikeitto

Natalialla söin ekan kerran taivaallista tomaattivuohenjuustokeittoa. Tänään sitten, kun hikipäässäni kiirehdin kotiin neuvolan, labran, kirjaston ja viikon ruokaostosten jälkeen, talossa odotti kolme nälkäistä aikuista ja kaksi lasta.

Mikäs sen nopeampaa kuin pyöräyttää tomaattikeitto! Kehuja sateli, vaikka resepti olikin hieman omaksi muokattu ainespulan vuoksi. Harmi vain, että vuohenjuustoa en ollut kaupasta ostanut. Se kun on vielä "hyi-etoo-jos-näenkin"-listalla. Toivottavasti ei kuitenkaan kauan, niin hyvän aikuiseen makuun antavan kiksin se antaa keitolle. Mutta hyvää tuli maustetulla kermallakin. Hieman savunmakua, sopi oikein hyvin.

(Sen verran rivakkaa tahtia keitto hävisi suihin, että kuvakin jäi hötäkässä ottamatta. Mutta kaikki nyt varmaan arvaa miltä tomaattikeitto näyttää...)

Maukas, nopea ja helppo Tomaattikeitto


2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
2 prk tomaattimurkaa
2rkl tomaattipyrettä
2rkl fariinisokeria (laitoin ruokosokeria)
kasvisliemikuutio
3dl vettä
öljyä
mustapippuria
basilikaa
maustettua Kipparijuustokermaa

Pilko sipulit ja valkosipuli. Heitä kattilan pohjalle sopivasti öljyä, pyörittele sipuleita ja valkosipuleita hetki. Lisää kaikki muu, PAITSI kerma.

Keitä kohtalaisella lämmöllä 15 minuuttia. Soseuta. Keitto pöytään ja jokainen lisäkööt itse kermaa joukkoon. Tarjoile tuoreen leivän kera.

Hanna

maanantai 14. tammikuuta 2013

Kikherne-perunavuoka

Ruoanlaitolla käyntiin tämä aamu. Helpoista aineista, melko nopeasti ja hyvin halvalla syntyi tätä pöperöä. Lapsille maistui huomattavasti eilisiä nuudeleita paremmin. Kikherneet on mahtava tuote! Kapriksien puutteessa tähän sopisi hyvin esimerkiksi aurinkokuivatut tomaatit, oliivit tai feta. Luulen, että tätä tulee tehtyä arkiruoaksi eri variaatioilla paljonkin.

Natalia

Kikherne-perunavuoka

2 tölkkiä kikherneitä
noin 10 perunaa
3 rkl kapriksia
noin 2 dl kookoskermaa
öljyä
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 tl chilijauhetta
2 tl juustokuminaa
1 tl kuivattua korianteria
1 tl jauhettua inkivääriä

Pilko sipuli ja viipaloi valkosipuli. Kuullota sipuli öljyssä. Lisää mausteet ja valkosipuli sekä perunat. Paista hetki miedolla lämmöllä. Sekoita kikherneet ja kookoskerma mukaan. Uuni 200c ja noin 40 minuuttia.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Nuudelit ja seesamikastike

Otin kauppaan mukaan kuvan seesamikastikkeen reseptistä (kirjasta Aasialainen keittokirja). Törmäsin kaupassa kuitenkin ongelmaan: oikeastaan mitään puuttuvista aineksista ei valikoimista löytynyt. Käännetyissä resepteissä varmaankin tuttu ongelma. Lisäksi simerkiksi chiliöljy taitaa olla parasta itsetehtynä. Siirretään se tulevalle kokeilulistalle. Hannalla muistaakseni näitä pulloja onkin.

No, soveltamalla sain aikaiseksi tämän melko ytäkän kastikkeen. Muistelen, että käyttämäni tahini on aika voimakasta toisiin purnukoihin verrattuna. Seuraavana täytyy siis palata vanhan tutun merkin käyttäjäksi (Urtekram tahini). Se on jotenkin pehmeämmän makuista. Tähän reseptiin lisäsin kokonaisen kermaviilipurkin pehmeyttä lisäämään. Vahvasta mausta huolimatta tästä kastikeesta tuli hyvä lähtökohta seesamitahnakokeiluille.

Lapset eivät tästä nauttineet, napsivat pavut ja kiittivät ruoasta.

Natalia

Nuudelit ja seesamikastike

Nuudeleita

3/4 dl tahinia
2 rkl sokeria
3/4 dl seesaminsiemeniä
1 dl kermaviiliä
1 tl tabascoa
2 tl tummaa soijakastiketta
1 rkl omenaviinietikkaa

Lisäksi vihreitä papuja ja seesaminsiemeniä.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Keitä nuudelit.

Sekoita kastike tarjoiluvaiheessa nuudeleiden sekaan. Lisää pavut ja siemenet.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Focaccia





















Sain tämän reseptin naapuriltani, joka oli poiminut sen Helsingin Sanomista. Erityisesti naapurini tekemänä tämä oli täydellisyyttä hipovaa mutta onnistuin itsekin ihan mukavasti. Resepti on helppo mutta kohottamiseen tarvitaan runsaasti aikaa. Odottelu kuitenkin palkitaan, kun leivän rakenteesta tulee todella muhkea.

Natalia

Uunipellillinen focacciaa
6 dl vettä 2/3 palahiivaa
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
noin 15 dl jauhoja
1 dl oliiviöljyä
3 tl merisuolaa
3 tl tuoretta rosmariinia
10-12 mustaa kivetöntä oliivia
5-6 kirsikkatomaattia

Hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisätään siirappi, suola ja jauhot. Oliiviöljy alustuksen lopuksi. 

Kohota rauhassa ainakin 1/2 h.

Kauli taikinaa varovasti ja nosta kohoamaan pellille leivinpaperin päälle.

Laita kohonneen leivän päälle oliiveja, kirsikkatomaatteja, suolaa, oliiviöljyä ja rosmariinia.

Paista 225, noin 20 min.

Keittoa, olkaa hyvä!

Olo oli sen verran parempi, että päätin pyöräyttää kasvissosekeiton. Kaveri, joka on kasvissyöjä, oli tulossa käymään, joten meidän perinteiset pöperöt eivät olisi tehneet kauppaa.

Näitä keittoja tuli tehtyä paljon vielä syksyn aikana, muksuillekin maistui. Ja nyt pienen tauon jälkeen ajatus bataattiporkkanakeitosta kuulosti hyvälle. Harmi vain, että lähi Alepan hyllyiltä batskut oli loppuneet. Tilalle siis pottuja.

Ison sakin perunaporkkanasosekeitto


1,5kg porkkanoita
5 isoa perunaa
1 iso sipuli
Kolmen juuston kerma
Suolaa
Paprikajauhetta
Mustapippuria

Kuori ja pilko perunat, porkkanat ja sipuli. Heitä suolalla, paprikajauheella ja mustapippurilla maustettuun keitinveteen. Annan kiehua niin kauan, että haarukka uppoaa porkkanoihin kuin veitsi sulaan voihin.

Ota osa keitivedestä talteen. Soskeuta kasvikset. Lisää Kolmen juuston kerma. Lisää tarvittaessa keitinvettä. Lisää maun mukaan suolaa ja mustapippuria.

Yksi ongelma näissä kokkailuissa on. En nimittäin koskaan osaa sanoa, paljonko sitä suolaa tai maustetta hurahtaa. Väittäisin keitinveteen mennen teelusikallisen verran suolaa, paprikajauhetta ruokalusikallisen ja mustapippuria teelusikallisen. Saattoi myös olla enemmänkin.

Vinkkinä: keitinvesi tulee nopeasti, kun keität sen vedenkeittimessä. Samalla sentin verran vettä kattilan pohjalle ja liedelle lämpenemään valmiiksi.. Kun vedenkeitin vesi on kuumaa, kaadat vain kattilaan ja kohta saat jo heittää kasvikset sekaan. Säästää tuplasti aikaa!

Hyvää tuli. Ja kuten aina, lapsille upposi kiitettävästi. Ehkä satsi oli vain vähän iso, mutta pakkaseen loput!

Hanna

torstai 10. tammikuuta 2013

Kokki-idolit

Haluaisin oppia laittamaan ruokaa kuten he.

Ainakin lainata pari ideaa kultakin.

Lastenhoitajani lapsena

Ritvan makaronilaatikko oli parasta. Lapsena minulla oli tapana tehdä listoja parhaista kokeista ja Ritva oli ykkössijalla. Arkiruoassakin on eroa ja neljävuotiaalla mielipiteitä.

Appi

Mieheni isän kokatessa tuoksuu aina vahva valkosipuli. Kermaviilipohjaisia lisukkeita on usein. Ruokaa tarjoillaan välimerelliseen tapaan myöhään illalla ja viinin kera. Omatekoiset leivät herkullisia!

Hanna

Ihailen tämän blogin toisen kirjoittajan kokkitaitoja. Erittäin hyvää ruokaa ja erittäin hyvä asenne ruoanlaittoon. Rohkea ja kokeileva. Hyvin nopea, mikä onkin tarvittava ominaisuus lasten kanssa keittiössä. Hannalla on aina mielessä jotain uutta, mitä pitäisi päästä tekemään.

Puoliso

Kokeilevuudessaan samantyylinen ruoanlaittaja kuin Hanna. Ongelmana reseptien puuttumisen takia ruokien unohtelu. Ai oonko mä tehtyt joskus sellaista? Välilllä tulee huippua, välillä vanha suosikki muuttuu uudeksi ruokalajiksi. Ehdoton hittiruoka on kasviskastike, joka tehdään silloin, kun kaapit ovat mun mielestä aivan tyhjät.

Nimettömäksi jäänyt koulun keittiön kokki

Yleensä kouluissa oli ruokana sitä, mitä kaupungin listalla sinä päivänä sattui olemaan. Eräs työntekijöistä ei kuitenkaan säästellyt vaivojaan vaan käytti vähät ylijääneet rahat ja metsästi tukusta kausihedelmiä. Tuoreet vesimelonit tai mandariinit ilahduttivat aina parin viikon ajan. Niitä sai syödä niin paljon kuin jaksoi kunnes loppuivat. Ruoka oli muutenkin tuossa koulussa erinomaista ja kokki unelma-ammatissaan. Joskus ensimmäisille ruokailuun tulijoille oli tarjolla jotain erityistä herkkua. Ei välttämättä kovin tasapuolinen lähestymistapa lasten ruokkimiseen mutta ainakin kiinnostus kouluruokailuun säilyi, kun yllätyksiä saattoi olla luvassa.

Natalia

Guacamole



Tämän tekemiseen meni aika tarkalleen puoli minuuttia. Vieraat ovella, kaikki muu valmista. Toteaminen, että aineksia on tähänkin. Kaikki tahnaksi sauvasekoittimella. Tomaateista saa jää pieniä paloja eli kovin pitkään ei tarvitse soseuttaa. Todellista pikaruokaa. Tällä kertaa maistui erityisesti leivän päällä.

Natalia

GUACAMOLE

3 avokadoa
1 sitruuna
noin 6 kirsikkatomaattia
2 valkosipulin kynttä
1 punainen chilipaprika

Esittelyä

Mun ruoanlaittohistoria alkaa lapsuuden kokkailuista. Sain aika vapaasti leipoa kotona. Olin kiinnostunut erityisesti makeista leivonnaisista, joita edelleen teen varmemmin. Kiitokset vanhemmille myös siitä, että lupa leipomiseen ei ollut katkolla edes silloin, kun kymmenenvuotiaina keksimme kaverin kanssa tehdä munkkeja. Öljyä ei ollut tarpeeksi, joten sitä jatkettiin vedellä. Ilmainen oppitunti aineiden käyttäytymisestä. Ei käynyt kuinkaan ja jälkien siivous hirveän räiskymisen jälkeen.

Varsinaisesti ruoanlaitosta kiinnostuin vasta viime vuonna tajutessani, että meillä on kohta kolme normiruokaa syövää lasta. Taidot karttuvat hiljalleen. Mieheni muistaa ystävällisesti huomauttaa aina samoista aiheista: 1) Levy pois kutoselta! 2) Oliks sulla se kakku uunissa? 3) Oletko taas käyttänyt kaikki pikkulusikat maisteluun?

Ruoanlaitossa kiinnostaa hyvät raaka-aineet ja niiden oivalliset yhdistelmät. Tykkään sitruunasta, hyvästä leivästä, runsaista ja itämaisista mausteista, suklaa- ja juustokakuista, meze-jutuista.

Alueellisesti aion tehdä ruokaa ainakin Kaakkois-Aasian tyyliin. Lisäksi tällä hetkellä kiinnostaa virolaiset ja turkkilaiset maut.

Natalia

tiistai 8. tammikuuta 2013

Kaiken jämän pasta

Ostin sunnuntain jättikauppareissulla vanhaa ystävääni avokadoa. Pöydän kulhossa se kerättää pelkkiä väristyksiä, mutta ehkä pienenä määränä saisi uppoamaan.

Lohta ystäväksi, jääkaapin penkomista ja tuloksena

Kaiken jämän lohipasta


Puoli pakettia täysjyväspagettia
Kalaliemikuutio
Iso lohi
Sipuli
Kolmen juuston kerma
Avokado

Sitruunamehua
Suolaa
Mustapippuria

(Kermaviili
Valkosipulidippi)

Lohi vuokaan, päälle pieneksi pilkottu sipulisilppu, suolaa, mustapippuria ja kolmen juuston kerma.
Uuniin 175/ 35 min.

Keitä pasta al dente kalaliemikuution kera. Huuhtele.

Heitä sekaan kypsä, kaluttu avokado. Reilulla kädellä sitruunaa. Lisää joukkoon kypsää lohta kastikkeineen ja sipuleineen. Maistele. Lisää mausteita tarvittaessa.

Itse lisäsin valkosipulidipin jämän. Antoi mukavasti makua, mutta lisäämällä sitruunaa ja suolaa olisi varmasti voinut tulla parempaa.


Hanna

Hei vain!

Vielä parisen kuukautta sitten vedin innoissani kasvisruokaa. Kesällä tuli jokin ihmeen stoppi lihalle, jolloin olin jonkin aikaa kasvislinjalla. Sitten tuli kamala lihanhimo, 300 gramman paistettu pihvi ja homma loppui siihen.

Syksyllä sain ukkoseni kanssa erään dokkarin jälkeen idean ruveta kuukauden verran kasvisruoalle ja makean lakkoon. Ei tehnyt edes tiukkaa. Mitä nyt viimeisinä viikkoina haaveilin kaikesta hyvästä ja sorruinkin hiukan aiemmin kuin piti.

Tuolla kasvislinjalla olisin halunnut jatkaa, ja jatkoinkin. Oli ihana kokeilla uusia reseptejä ja avartaa maailmaa.

Sitten, joulukuun alkupuolella raskaustestiin pamahti plussa ja kasvikset lensivät kaaressa vessanpönttöön kaiken muun ohella. Raskauspahoinvointi on pitänyt huolen siitä, että soija ja tofu herättävät kakomista, vaihtelevasti uppoavat kasvissosekeitot, salaatit ovat iso nou ja aikaisemmat lempparini vuohenjuusto ja avokado ovat vasta lähipäivinä tulleet taas mieleen hyvällä.

Nyt kun olo rupeaa helpottamaan, haluan taas saada kiinni edellisestä ryhtmistä. Ruoanlaitto tekee vielä välillä pahaa; voin valmistaa sen, mutta en syödä. Ja pystyn syömään muiden tekemää ruokaa. Hankalaa, mutta eiköhän tässä pikku hiljaa päästä ruotuun.

Kokkaajana olen huono katsomaan ohjeista. Päällisin puolin vilkaisen mitä pääraaka-aineita sapuskaan tulee, muuten kokeilen ja maustan oman maun mukaan. Yleensä se, mitä kokeilen tänään, ei enää luonnistuisi huomenna, koska en muista mitä olen sörsseliin laittanut. Joten siksikin haluan tallentaa muistiin parhaimmat kokeilut ja pahimmat mätöt.

Rakastan valkosipulia ja chiliä. Suuri rakkaus on makea chilikastike suoraan pullosta, jolla onnistuu ruoka kuin ruoka. Kahden pienen kriitikon takia maustekättä täytyy välillä löysätä, mikä sinällään on ikävää, sillä maustamaton ruoka on yhtä kuin tylsä ja ankea. Joten tässä tasapainotellaan oman suutuntuman ja lasten mieltymyksien välillä. Siksi onkin mukava silloin tällöin kokata lapsille perinteistä vähämaustettua ja itselle jotakin vähän maukkaampaa.

Hanna